sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Verkkokauppa avattu

Upeaa palmusunnuntaita Sinulle! Täällä on jo tähän mennessä päivää useampi hauska virpoja käynyt, onneksi eilen varattiin suklaapatukoita ja -munia :).

Hehkutusta, onnea, iloa lisää! Tällä viikolla aukesi Hammi´s Design verkkokauppa. Ikioma verkkokauppa <3. Lämpimästi tervetuloa <3 Yhtäkkiä kuukausi sitten päätin, että se toteutetaan. Menihän siinä muutama viikko sisällön kanssa sekä asioiden selvittelyssä. Mutta ihana fiilishän se on, kun saa valmiiksi jotain, joka on ollut mielessä kauan ja jonka työstämiseen on mennyt aikaa sekä lisäksi ns. verta ja hikeä :D. Työhän ei tähän lopu, vaan jatkuu kehittäen eteenpäin :). 

Eilen myöhään iltasella, pimeällä. Työhuoneella asettelin laittialle Neenuskalle suunnittelemaani Circum-kangasta. Siihen päälle asettelin isäni nikkaroimia koristemaalaustaloja ja Kevät Mielessäni -kirjoja, joissa on piirtämiäni värityskuvia. Seinälle laitoin roikkumaan maalaamiani akryylimaalauksia. Mitä tykkäät tunnelmasta? :)

T. Hammi :)








sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Kevät Mielessäni


Upeaa! Viime viikolla kirjat saapuivat painosta! Mielessäni-kirjan jatko-osa - Kevät Mielessäni runoja ja värityskuvia -kirja <3. Runot ovat Anitta Oertelin ja värityskuvat minun suunnittelemia. 
Mitä pidät? :) 

Hieman tällä viikolla muutamaa kuvaa väritin ja värittäminen kyllä vie mennessään ja on myös terapeuttista sekä on hyväksi motoriikalle. Vähentää stressiä ja rauhoittaa mielen. Suosittelen lämpimästi :). Ja Anittan runot ovat niin kauniita, herkkiä ja yhtä aikaa voimakkaita <3. Lainaan tähän Kevät Mielessäni -kirjasta yhden Anitta Oertelin runon, joka kuuluu lempirunoihini. En kirjoita kokonaan kyseistä runoa tähän, vaan osan siitä, runo löytyy kokonaisuudessaan kirjasta <3.  

"Puutarhan luostarissa
löydän viisauden
perinteisen tyyneyden,
siunauksen iänikuisen:..."

Aurinkoista alkavaa uutta viikkoa Sinulle!
T. Hammi :)

#kevätmielessäni #mielessäni #runoja #värityskuvia #aikuistenvärityskirja #anittaoertel #hammisdesign







maanantai 6. helmikuuta 2017

2 taloa yössä

Viime viikolla sain uusia kortteja kahdesta suunnittelemastani korttimallista. Lähes aina korttitilaukseen laitan mukaan vähintäänkin yhden taloaiheen :). Ja tässä uusin taloaiheinen kortti: 2 taloa yössä. Mitä tykkäät? :) 


Tänään iltapäivällä paistoi hetken aurinko ja lähdin yläkertaan korttikuvauksille. Alla tosin kuva lampun valaisemana torstai-illalta, kun olin saanut kortit. Halusin nimittäin hieman leikitellä (villasukat jalassa tottakai) ja tehdä 2 taloa yössä -kortista erilaisia kompinaatioita. Samaa korttimallia paria tai kolmea kappaletta kerralla yhdistelemällä saa mielestäni aika kivoja kokonaisuuksia :). 




2 taloa yössä - kortin yhdistelmistä tein viikonloppuna kollaasitaulun valmiskehykselle. Yhdessä kohtaa toinen kortin taloista laajenee ja toisessa taas toinen. Yhdisteleminen ja ideointi on kyllä mukavaa. Kortista tulee monikäyttöisempi. 





 Huom. kuvissa vilahtaneet neulokset ja virkkaukset ovat äitini käsialaa :). 

Ehkä jo huomasitkin, kortin talot ovat kokonaisuudessaan kahdessa aiemmassa kortissa Ankkuritalo- ja Ovella-kortissa :). Nyt molemmat talot ovat valkoiset ja tummanpuhuttelevassa yössä. 

Tuleeko sinulla millaisia mielikuvia kortista?

Ajatteletko esimerkiksi, että ketä taloissa asuu?

Mielikuvitustaloja <3.


Oikein mukavaa alkanutta uutta viikkoa!
Hammi :)






maanantai 16. tammikuuta 2017

Neenuskalla suunnittelemiani kankaita




















Viime vuonna yksi suurista unelmistani toteutui, nimittäin sain suunnitella kangasta Neenuskalle. Toinen on Orkidea-kuosi, josta on saatavilla trikookangasta mustavalkoisena, tumman pinkkinä ja punaisena. Ja toinen kuosi on Circum-nimeltään, jota löytyy mustavalkoisena ja tumman violettina. Ja Neenuskalta siis näitä trikookankaita voi halutessaan tilata. Niin ja Neenuskalta löytyy kankaiden lisäksi myös mm. valmiita trikoopipoja ja tuubihuiveja, joissa on käytetty em. kankaita <3. 

Ihanaa olisi nähdä, mitä muut ovat ommelleet näistä kankaista, joista tykkään aivan älyttömästi ainakin itse :). Siskoltani sain lahjaksi mustavalkoisen Orkidea-tunikan <3. 

Ihanaa alkanutta Uutta Vuotta Sinulle <3

Jännää, mitä kaikkea tämä vuosi 2017 tuo tullessaan :). Eilen juhlittiin 7-vuotiasta Eelistä, joka on myös vahvasti tukemassa tätiään <3. Paljon onnea vielä, Eelis (kuva Kokkolan Tullipakkahuoneen messuilta viime vuodelta, siellä on aina kivaa)!


Lämmöllä, Hammi

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Uudistunut Aava

Kaunista isänpäiväsunnuntaita Sinulle <3

Tällä viikolla sain viettää sisustusillan Aava Sisustuksessa. Aava muutti syksyllä hienoihin tiloihin Haapajärven uuteen ostoskeskukseen. Aava Sisustus on nyt siis oikea Show Room. Tilaa ja korkeutta on sekä valoa! Ja nyt yksi haaveistani toteutui: Aavassa on nyt enemmän seinätilaa kuin aiemmin, joten saatiin/saadaan Hammi´s Designia osaksi liikkeen sisustusta niin, että asiakkailla on mahdollista saada vinkkejä mm. maalausten ottamisesta mukaan sisustamiseen.

Otin muutamia kuvia uudesta Aava Sisustus -liikkeestä, en halunnut kuitenkaan paljastaa kaikkea :). Kannattaa ehdottamasti käydä itse Aavassa fiilistelemässä tunnelmasta! Aavan naiset osaa auttaa sydämellä ja ammattitaidolla. Alimmainen kuva on kotoani, kun sain Aavalta lahjaksi upean taulun ja kortin, joiden mustavalkoiset tyylikkäät kuvat on ottanut Aavan Päivi <3. 

Lämmin kiitos teille Aavan Päivi ja Helena <3. 

Hammi
 


 




keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Talorakkaus











Jo pienestä pitäen olen piirtänyt ja maalannut taloja. Kiinnostusta ja intohimoa niihin on ollut siis jo hyvin pitkään. Jopa arkkitehtuuriakin yritin päästä opiskelemaan, mutta paikka ei auennut minulle.

Uskoin, ettei se juttu ollut minun polulleni tarkoitettu <3. 

Viime vuosina, ehkäpä sisustuksellisuuden kautta :), mukaan kuvioihin tulivat mustavalkoiset taloaiheiset akryylimaalaukset. Jokainen niistä on uniikki. Ja lähes jokainen on alitajuntani sanelemaa. Mielikuvituksellisuutta. Ja ne todellakin ovat vieneet minut mennessään. Toki myös muitakin aiheita maalaan ja myös tilaustyönä Hammi-tyylillä <3.

Just nyt aurinko paistaa ja äsken meinasi alkaa sataa lunta :). Iloa viikkoosi!

Tunnelmallisin terveisin, 
Hammi <3



torstai 6. lokakuuta 2016

Unelmieni Vuosi

 



















Unelmieni Vuosi on ensi vuonna :). Olen valmis :). Ihanainen Frida, johon alunperin tutustuin Koti Kaupungin Laidalla -blogin kautta, lähetti minulle upean Unelmieni Vuosi 2017 -kalenterin. Ja tämä kalenteri ei ole mikä tahansa kalenterikirja, koska Frida ja Merja ovat sen yhdessä tehneet. Kirjassa on Fridan ottamat tyylikkäät ja puhuttelevatkin valokuvat, joihin voisi syventyä vaikka kuinka pitkäksi aikaa... Kalenteri toimii mm. kiitollisuuspäiväkirjana ja kirjan taskusta löytyy aarrekartta, jota voi itse täyttää unelmillaan. Kirja on todellinen herkku! <3

 Lämmin kiitos Fridalle <3. 


Iloista tulevaa viikonloppua toivottaen,
Hammi :)